Isännöitsijä toimitusjohtajana

Isännöitsijä toimitusjohtajana

pomoMenestyvät yritykset palkkaavat ”headhunter”-yrityksiä etsimään itselleen huippujohtajaa. Toimitusjohtajien ja hallituksen puheenjohtajien palkkiot ovat näin maallikon mielestä kohtuuttomia, mutta yrityksen mielestä huippujohtajaan kannattaa satsata. Yhä enemmän valinnoissa painaa asenne, positiivisuus, johtajakokemus, yhteistyökyky…sen jälkeen katsotaan koulutus.

Aamulehden toimittaja seurasi Tampereen kaupunginvaltuuston kokousta ja kirjoitti jutussaan 21.1. ”Joko minä olen järjiltäni tai sitten nuo ovat”. Kirjoituksessa 27.1. arvioitiin kaupungin johtamismallia ”Arvioinnin perusteella henkilöstö kokee Tampereella johtamisen olevan kelvotonta”. Asia ei ole näin mustavalkoinen, mutta usein johtaminen on avainsana, kun menee hyvin tai huonosti. Kaupungilla haasteena on se, että usein johtajat valitaan puoluekannan perusteella eikä johtamiskykyjen perusteella.

Myös taloyhtiön kannattaa satsata hyvän toimitusjohtajan valintaan. Tänä päivänä isännöintiyritysten prosessit ja toimintatavat ovat lailla säädeltyjä ja hyvin samankaltaisia. Näin ollen, eroja kannattaakin etsiä isännöitsijän henkilökohtaisista ominaisuuksista. Onko tämä henkilö paras toimitusjohtaja meidän taloyhtiöön. Onko hänellä kykyä ja halua johtaa meidän yhtiötä.

Taloyhtiön johtaminen ei ole mitään salatiedettä, vaan siellä pätee samat lainalaisuudet kuin muussakin johtamisessa: ole oma itsesi, esittäydy, ota tilanne haltuun, ole kinnostunut, keskustele ja viesti. Osakkeenomistajat ja asukkaat huomaavat, että tämä henkilö välittää ja pitää huolta, siitä syntyy luottamus.

Mitä taloyhtiön johtaminen minun mielestä tarkoittaa? Se koostuu monista pienistä asioista, joista esimerkkejä seuraavasti:
– asiakassuhteen alkaessa lähetän esittelykirjeen itsestäni sekä osakkeenomistajille, että vuokralaisille,
– pyydän paluupostina yhteystiedot (puhelin ja sähköposti) jos niitä ei ole,
– haluan pitää yhteystiedot ajantasalla, että voin olla suoraan yhteydessä pikatilanteissa, maksuhäiriöissä, muissa häiriöissä jne,
– huolehdin ilmoitustaulut siistiksi ja ajantasalle,
– sovin henkilökohtaiset tapaamiset huolto- ja siivousfirman kanssa,
– päivitetään yhtiöjärjestys ja järjestyssääntö tarvittaessa,
– menen tapaamisiin ja kokouksiin hyvissä ajoin,
– käyn tarkastamassa yhtiön yleiset tilat silloin tällöin ja pysähdyn jutulle, jos törmään asukkaisiin pihassa.

Ohessa vain muutamia esimerkkejä tilanteen ”haltuun ottamisesta”. Toimet tähtäävät luottamuksen aikaansaamiseen, joka taas mahdollistaa positiivisen ilmapiirin jatkossa. Kaikkien asukkaiden (ei vaan omistajien) tulee kokea, että talon toimintaa johdetaan ja johtajalla on kasvot. Mikä tärkeintä, luottamus täytyy ansaita.

Joskus täytyy laittaa itsensä likoon. On mentävä asuntoon, ryyppyporukan rinkiin istumaan ja uskallettava kysyä ”Minkäs takia pidätte näin kovaa meteliä”. Myös tässä porukassa voi ansaita arvostuksen, joka voi toisessa ajankohdassa maksaa itsensä takaisin…ei tosin aina.

8 kommenttia

Markku M. Kirjoitettu11:21 - 9.5.2015

Yllättävä otsikointi, joka ei mielestäni vastaa nykypäivää. Valitettavasti usein isännöitsijät nostavat itsensä jalustalle, vaikka heidän pitäisi ymmärtää olevansa taloyhtiön juoksevien asioiden hoitajia.
Kannattaa lukea myös alla oleva artikkeli, johon törmäsin samalla haulla kuin blogiinnekin.

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2007/03/15/isannoitsija-itsevaltias

    Timo Kirjoitettu09:09 - 10.5.2015

    Hei, kiitos palautteesta. Kävin lukemassa jutun, jonne annoit linkin. Olet oikeassa, että ei meidän isännöitsijöiden ole tarvetta nostaa itseämme jalustalle. Isännöitsijän ”johtamisen” taso vaihtelee taloyhtiöittäin ja kaiken perusta on luottamus. Parhaimmillaan hallituksen kanssa sovitaan pelisäännöt, että kumpainenkin johtaa oman tason asioitaan.

Ari Nässi Kirjoitettu11:42 - 17.10.2015

Hyvä kirjoitus, jossa tosiaan tuo otsikko oli ehkä vähän (tarkoituksella?) ohi maalista.

Isännöitsijä on kyllä TJ siinä mielessä että on hallituksen nimittämä ja hallituksen määrittelemää strategiaa päivittäisellä tasolla toteuttava – ja johtava.

Yleiskielessä TJ ymmärretään ”isoksi tapiksi”. Isännöitsijä on käytännössä ”asioiden hoitaja” ja ajoittain ”projektipäälikkö”. Jos nimikettä halutaan avata.

    Timo Kirjoitettu09:58 - 18.10.2015

    Kiitos palautteesta. Otsikko oli hiukan provosoiva, enkä tosiasiassa tunne yhtään isännöitsijää, joka kutsuu itseään toimitusjohtajaksi. Isännöitsijä on hyvä nimike. Isännöinnin lisäksi olen kahden pienen Oy:n toimitusjohtaja ja täytyy todeta, että ”asioiden hoitaja” ja ”projektipäällikkö” ovat aika osuvia ilmaisuja myös toimitusjohtajalle.

Kalle Halmela Kirjoitettu20:22 - 8.4.2016

Pienemmän yrityksen isännöitsijä on mielestäni enemmän hoitamansa talon asukas kuin suur yrityksen palkallinen.
Ja tämä blogi on hiono osoitus siittä.

Timo Antila Kirjoitettu12:00 - 8.7.2016

Kiitos! Siihen pyritään, että ollaan osa porukkaa.

Nimetön Kirjoitettu21:39 - 16.4.2018

Edellä olikin jo asiallisia kommentteja.

Nöyryyttä, nöyryyttä! Pitää mennä tapauskohtaisesti. Joskus johdetaan, joskus huolehditaan.

Miksi isännöitsijän pitäisi olla jotakin muuta kuin isännöitsijä? Isännöitsijä on isännöitsijä ja tekee isännöitsijän töitä. Joskus hoitaa kaiken ja joskus vain lakisääteiset jutut.

Keskustelua isolla kirkolla:
https://twitter.com/teroheikkila/status/978559727851528193

Isännöintiliitto tietysti ajaa mahd. näkyvää roolia isännöitsijälle. Vaihtoehtoinen määrittely: Hallitus johtaa, yhtiökokous päättää ja isännöitsijä huolehtii.

    Timo Kirjoitettu07:14 - 11.5.2018

    Sana ”johtaminen” herättää jostain syystä hieman negatiivisia tunteita. Suurin osa ihmisistä ja osakkaista kaipaa napakkaa johtamista, koska osakasryhmät ovat isoja. Varsinkin hiljaisemmat ja ujommat arvostavat sitä. Mutta huolehtiminen on aivan yhtä hyvä sana.

Vastaa